Terveydenhuollon nykytilanne ei mahdollista laadukasta pitkittyneen kivun hoitoa. Tätä apeaa mantraa hoen itsekin kyllästymiseen saakka. Mutta mitä laadukas pitkittyneen kivun hoito edes on? Kivun hoidon parissa työskentelevät ammattilaiset tietävät, että keittokirjaa kivun hoitoon ei ole.
Tutkimustulokset ja asiantuntijakonsensus kannustavat moniammatilliseen yhteistyöhön kipupotilaan arvioinnissa ja hoidossa. Toisaalta tiedämme, että moniammatillisen hoidon määritelmä ei ole yksiselitteinen ja hoitointerventioiden sisällöt vaihtelevat suuresti. Yksilöllinen vaste viimeisen päälle viritettyyn moniammatilliseen hoitoon voi jäädä vaisuksi. Onpa todettu, että osan potilaista tilanne jopa heikkenee sinänsä laadukkaaksi arvioidun moniammatillisen kivun hoidon aikana.
Kuinka yksittäinen ammattilainen siis voi tietää, millaista kivun hoitoa tarjota potilaalle? Milloin hoito on riittävää, oikeanlaista ja laadukasta? Kuinka on mahdollista luoda puitteet laadukkaalle hoidolle, jos laadun takeitakin on vaikeaa määrittää?
Kipupotilaan kohtaaminen – arjen voimavarojen palauttaminen
Muistan yhä hyvin ensimmäisen kipupotilaani. Olin työstänyt parin vuoden ajan kivun alan väitöskirjaani ja kerryttänyt jonkin verran kokemusta kliinisestä työstä. Vastaanotolleni saapui potilas olkapäiden kipuongelman kanssa. Hänellä oli taustallaan pitkäaikainen hoitosuhde fysiatrialla ja kirurgialla, diagnoosina oli ahdas olka. Muistan ajatelleeni, että potilaan elämäntilanteen romahdus ei sovi selittymään vain olkapäävaivalla. Pohdin vastaanotolla kämmenet hikoillen, että uskaltaisinko minä, nuori terveyskeskuslääkäri, puuttua syvemmin potilaan kivun etiologiaan.
Kakistin lopulta potilaalle: ”Minä en usko, että kiputilanteesi selittyy vain ahtaalla olkapäällä.”
Potilas katsoi minua tympääntyneesti: ”No kertoisitko, millä se sinun mielestäsi sitten selittyy?”
Tarjoilin hänelle kenties kautta aikojen alkeellisimman version kipufysiologiasta, kivun sentralisaatiosta ja tules-komponentin suhteellisen pienestä merkityksestä osana tätä kokonaisuutta. Potilas kuunteli monologiani hiljaa. Viimein hän sanoi: ”Tarkoitatko siis, että sinun mielestäsi minulla itselläni on mahdollisuus vaikuttaa tähän tilanteeseen?”
Tästä käynnistyi hoitosuhde, jonka päätteeksi potilas sai työkykynsä takaisin. Päädyimme jättämään fysioterapian tauolle ja keskityimme arjen voimavarojen palauttamiseen. Tässä psykiatrisella sairaanhoitajalla ja sosiaalityöntekijällä oli merkittävä rooli. Myöhemmin aika näyttäytyi oikeana myös fysioterapeuttiselle harjoittelulle. Lääkehoidosta karsittiin pois kokonaistoimintakykyä heikentävät lääkkeet, kuten opioidit.
Aikaa ihmiseltä ihmiselle
Arvioisin, että potilaan kivun hoitoa voisi kuvailla laadukkaaksi moniammatilliseksi hoidoksi. Ei siinä kai sen kummempaa tapahtunut, kuin että ihmisellä oli aikaa ihmiselle. Potilaalla syntyi ymmärrys omasta tilanteestaan. Oikeat ammattilaiset valjastettiin potilaan tueksi oikea-aikaisesti. Todennäköisimmin aiemmat hoitointerventiot olivat jo valmistaneet potilasta ottamaan vastuuta omasta tilanteestaan.
Laadukas kivun hoito muodostuu siitä, että ammattilaisilla on aikaa kohdata potilas, ja potilaalla on edes orastavia valmiuksia tulla kohdatuksi. Terveydenhuoltojärjestelmä pystyy parhaiten tukemaan laadukasta pitkittyneen kivun hoitoa tarjoamalla ajallista resurssia näille kohtaamisille.
Kirjoittaja: Maiju Marttinen, LT, terveydenhuollon erikoislääkäri
vt. ylilääkäri, Keusoten kuntoutuskeskus, asumispalveluyksiköt, Keusote
